tiistai 30. marraskuuta 2010

Hiiiiiiviöitä!!

Vitettiin tänään Jennan kanssa "laatuaika -päivä", eli oltiin ihan kahdestaan, pelailtiin, ommeltiin, ideoitiin :)
Ensin äiti neuloi Jennalle hattuja ja pelattiin samalla Muuttuvaa Labyrinttiä, sekä Tatu & Patu -muistipeliä. Jennukan edellinen hattu oli hieman liian vilpoinen näille pakkasille, joten ommeltiin sisään lämmin fleecevuori.




Pienen tytön hattu

Puikot: Sukkapuikot nro 5
Lanka: Drops Alpaca

Kun ompelukone oli kerran kaivettu esille, ajattelin että olisi kiva samalla kokeilla näitä hirviöitä joihin törmäsin Pienen linnun Blogissa muutamia päiviä sitten.
Alkuperäinen ohje kuvineen löytyy täältä, sekä kaavat:

Tässä meidän hirviö monsterit :)


Vasemmanpuolimmainen on Jennukan hirviö. Se oli se meidän "harjoituskappale". Jenna sai itse valita kankaan ja tottakai valitse sellaisen kankaan jota on ihan hirveä ommella. Pinnalla kun on hilettä niin on melko jäykkää. Lisäksi huomasin että ompelukoneeni vihaa minua vieläkin, ja minä häntä, joten en ole jälkeen yhtään tyytyväinen, mutta pääsin kärryille ja Jennu tykkää ;)


Sitten Jonttukin ilmoitti haluavansa oman! Tähän äiti sai itse valita kankaan ja värit, jolloin tekeminenkin oli kivempaa. Koneeseen kyllästyneenä tein tähän yksityiskohdat käsin joka on minulle tutumpaa hommaa. Kappaleet kyllä liitin sitten yhteen koneella...



Ja kun aloin tekemään Jontun hiiviötä, Juliuskin halusin, joten löin hänelle kaavat ja sakset käteen: tee ite!
Ja niinhän se tekikin :)
Ja todellakin AIVAN ITSE!! Kerroin vaan mitä seuraavaksi pitäisi tehdä ja autoin koneen säätöjen kanssa, mutta muuten ihan omaa käsialaa!
Juliuskaan ei oikein saanut konetta kesytettyä ja hirviö purkautui yläosasta, mutta fiksu poika korjasi sen käsin ja kertoi että hirviö on juuri käynyt aivoleikkauksessa :)



Nyt sitten Juliakin haluaisi oman, mutta meiltä loppui jo pumpuli :(

Kysymys siis kuuluu; Mitä tänne OIKEASTI kuuluisi laittaa sisään ja mistä sitä saisi???


Iloisia pakkaspäiviä, toivottelee Minä & neljä matalaa :)

tiistai 9. marraskuuta 2010

INSPIS KUVA 015: Liike

Nyt kuvataan liikettä. Liikkeen pysäyttäminen kameralla ei ole kaikkein yksinkertaisimpia asioita. Liikkeen ja vauhdin pysäyttäminen ei vaadi vauhtiviivoja tai epätarkkaa taustaa, mutta usein nämä tekijät korostavat liikkuvaa vaikutelmaa.


Sain ideani neuloessani, kuin salama kirkkaalta taivaalta :)


Olisin halunnut kuvaan heiluvat puikot, mutta kuvatessani huomasin etten ole vielä niin nopea neuloja jotta saisin siitä hyvän kuvan. Sitten tuossa kuvaillessa lanka jäi johonkin kiinni ja vetäisin sitä löysemälle, jolloin syntyi tällainen otos :)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Mitä opin tänään lapsistani...

Joona osaa kirosanoja:

-Äiti, mä piirsin tällaisen hassun lihansyöjäkasvin. Se syö kaikkien perseitä!
-Joona, sanoitko ruman sanan!!?? Pitäiskö mennä suupesulle?
-Ei, ei tarvii. Mä perun sen, ei se syökään perseitä...

Ja että Jenna osaa jo kirjoittaa ja lukea!!! Kiinnostui kirjaimista vasta kuukausi sitten :)



Tyttöjen huoneen ovessa lukee "ei poikien tavaroita"

Poikien huoneen ovessa lukee "ei tyttöjen tavaroita poikien huoneeseen"

maanantai 1. marraskuuta 2010

Suunnittelee muuttoa Helsinkiin...

(Joona uudessa RockeFella -ruutupaidassaan)

Nyt alkaa ihan oikeasti kyllästyttää tämä Espoossa "kököttäminen"!
Tuntuu että elämä junnaa ihan paikallaan...
Päivät koostuu siitä että aamulla heräilen puoli seitsemän aikaan. Laitan muksuille aamupalan. Vien Jennan eskariin. Lähetän Juliuksen kouluun. Saatan Julian taksille. Poljen Joonan päiväkotiin. Klo n. 10.00 olen takaisin kotona. Teen kotitöitä 12 asti, joilloin Julian taksi tuo sen takaisin. Julius kotiutuu ja tehdään läksyt. Poljen päiväkodille hakemaan Joonan. Haen Jennan eskarista. Olen kotona taas klo 16.00 ja alan tekemään ruokaa. Sitten kotitöitä, muksut 19.00 sänkyyn ja koko rumba huomenna uudestaan...
Päivällä yritän katsella osapäivätöitä, kerran kuussa ehkä yksi paikka ilmaantuu, laitan hakemuksen ja pidän peukkuja että mut kutsutaan edes haastatteluun...

HELSINKI
+ mahdollisuus tehdä kokopäivätöitä
+ kauppa lähellä
+ koulu, päiväkoti yms. lähellä
+ hyvät kulkuyhteydet autottomalle
+ kaikki ystävät lähietäisyydellä
+ isompi asunto
- 3lk. kaverit jäisi tänne
- Joona joutuisi vaihtamaan pois maailman parhaimmasta päikkäristä :(

ESPOO
+ naapurissa oma äiti ja lasten isä (tosin kummastakaan ei paljonkaan apua)
+ juna-asema vieressä, josta pääsee stadiin ja Selloon (mutta ei muualle)
- minimaalinen mahdollisuus kokopäivätöihin
- lähin kauppa 4km päässä
- koulu ja eskari vieressä, päiväkotiin 6km

En mä tiedä!! Muuttaako vaiko eikö muuta?? Pelottaa ja jänskättää, mutta joskushan tässä elämässä täytyy riskejä ottaa?? Enkä mä nyt yksin ole muuttamassa mihinkään hevonkuuseen, vaan ystävien lähelle keskustaan! Mutta mistä mä tiedän onnistuuko tää, että on kaikille oikea ratkaisu?
Sopeutuuko lapset uusiin kouluihin, uusiin ystäviin, uusiin hoitotäteihin?
Mutta jos en nyt ennen ensi syksyä muuta, tulee se aina vaan vaikeammaksi muuttaa...
Julius jo 3lk. mutta Julia muuttaa kuitenkin koulua ensi syksynä, Jenna aloittaa 1lk. ensi syksynä, Joona päikkärissä enää 1,5v... Ja mulla olisi paljon enemmän mahiksia työpaikkaan!

Hakemukset siis laitoin jo, Arabianranta-Toukola alueelle. Kuulemma vaikea saada sieltä asuntoa, mutta yritetään nyt, yrittänyttä ei laiteta...

Jää miettimään, pohtimaan, stressaamaan...